Home

Juoksin!

25.03.2012

Ekaa kertaa tänä vuonna vedin juoksukengät jalkaan ja painuin pihalle kirmaamaan. En juossut kuin 4 kilsaa mutta siitä tuli niin hyvä fiilis, että! Kunhan kadut sulaa vielä lisää niin on kyllä ihan pakko saada raahattua itsensä työpäivän päätteeksi juoksemaan, edes muutaman kerran viikossa. Olen ollut töissä kohta kaksi kuukautta ja stressi alkaa pikkuhiljaa näkyä ulospäin jos en mitenkään liikunnalla yritä sitä torjua. Tämä viikonloppu ei ole mennyt ihan suunnitelmien mukaan ja kaikki vapaa-ajalla tapahtuva ylimääräinen säätäminen saa minut hermostumaan. On selkeästi aika ryhtyä ennaltaehkäisemään stressiä, etten skitsahda kotona aina ensimmäisestä pikkuasiasta, joka ei mene suunnitelmien mukaan.

Eilen ei mentykään Tahkolle vaikka piti. Sen sijaan käveltiin keskustaan ja takaisin ja saatiin koko retkeen kulumaan kolme tuntia. Aurinkokin paistoi mukavasti. Illalla vuokrattiin pari leffaa, immortals ja pahat pomot (tai joku semmoinen). Pomoleffa oli ihan ok ja nauratti muutamassa kohdassa. Immortals sen sijaan oli aika järkyttävää scheissea. Katsottiin vielä telkkarista ugly truth joka ehkä oli paras näistä kaikista leffoista, vaikkakin ärsyttävän ennalta-arvattava juoneltaan.

Nukuin pitkästä aikaa hyvin. Herättiin aamulla vasta puoli kymmeneltä eli siis oikeasti puoli yhdeltätoista. Mitenköhän sitä saa illalla unta?

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s