Home

Nollassa

20.02.2012

Pakkaset meni menojaan mutta lumisadetta on ollut senkin edestä. Aamulla heräsin kuudelta lumiauran kolinaan mutta onneksi sain vielä hetkeksi unta ennen herätystä.

Töissä oli taas niin maanantai. Pää oli ihan jumissa enkä saanut hirveästi tehtyä mitään. Iltapäivällä taivas selkeni ja päätin että lähden hiihtämään töitten jälkeen. Loistopäätös! Suksi luisti mainiosti ja muutenkin oli kiva fiilis. Lauantaina jo käytiin korkkaamassa Kuopion ladut mutta silloin oli vähän turhan tuulista, että olisi voinut nauttia hiihdosta täysillä. Tänään meinasi pimeä yllättää metsän keskellä mutta onneksi päivä on pitenemään päin. Kunhan tulee maaliskuu niin sitten luulisi valoa riittävän työpäivän jälkeenkin 🙂

Paino on edelleen laskemaan päin ja olen saanut kaivaa kaapista käyttöön sellaisia housuja, joita en ole käyttänyt moneen vuoteen! Viime viikolla kävi pieni repsu ja pelkäsin että jään sokerikoukkuun. Töissä oli yhden työntekijän läksiäiset ja hän tarjosi karkkia. Ja minä söin monta. Vieläpä kahteen otteeseen. Ja kyllä tuli kamala olo. Päätä särki ja kroppa tutisi kotimatkalla. Olo oli niin ikävä, ettei tehnyt mieli syödä lisää sokeria. Mutta nytpä tiedätte että kyllä minäkin repsahdan silloin tällöin 🙂

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s