Home

Perjantai 13.

13.01.2012

En julkaissut ruokapäiväkirjaa eiliseltä. Edellisessä postauksessa kyllä kerroin mitä söin, en vain jaksanut kirjata niitä kiloklubiin. Eilen meni pari lasia viiniä ja yksi light-siideri ja liian vähän vettä. Ruokapuoli oli ihan kunnossa, joten en ajattele eilistä päivää minään repsahduksena, ennemminkin sellaisena ihan normaalina ei-laihduttajan päivänä.

Tuli nukuttua 10.5 tuntia oikein sikeästi. Täällä on satanut lunta mukavasti ja toiveissa on, että tänään aukeaisi lisää latukilometrejä. Viimeistään huomenna luulisi olevan latuja.

Aloittaessani dieettiä olin ajatellut, että pari viikkoa yritän olla ketogeenisellä dieetillä, jonka jälkeen saan lisätä hiilihydraatteja valikoidusti. Minulla on jo melkoinen ikävä hedelmiä mutta niillä taitaa olla melko korkea glygeeminen indeksi. Varmaan jostain pavuista tai linsseistä saisi hyviä ja hitaita hiilareita. Mitenköhän toimisi kaurapuuro ennen jumppaa? Eikös kaura ole viljoista vähiten paha, tai näin muistaisin jostain lukeneeni (nyt ei ole kyllä ihan tohtoritason tieteellistä kirjoittamista, sorry).

Täytyy varmaan viikonloppuna googlettaa jotain hyvien hiilareiden lähteitä, niin voisi pikkuhiljaa palata jumpankin pariin. Nythän olen maksanut jo puolesta kuusta turhaan, kun ole käynyt liikuntakeskuksessa kertaakaan tänä vuonna…

Mukavaa viikonloppua, meikäläinen vanhenee lauantaina taas yhdellä vuodella (kääk!)

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s