Home

Rukalla, osa 2: Riisitunturi

21.09.2011

Riisitunturille oli majapaikastamme n 30 kilsaa matkaa. Iloksemme huomasimme, että pääsimme sittenkin reissullamme Lappiin, sillä Riisitunturi sijaitsee Posiolla. Reittien lähtöpaikka sijaitsee melko korkealla ja tässä vaiheessa jo aavistelin, että päivän aikana tulee varmasti paljon korkeusvaihtelua.

Valitsimme reitiksi Riisin Riettaan, jolla on pituutta hivenen vajaa 11 kilometriä. Reitin alkupäässä ollut taulu kertoi reitin saaneen nimensä tunturiin kadonneen miehen mukaan. Miehen haamu kuulemma vaeltelee tunturin kuusikoissa vaikertaen. Emme onneksi kuulleet mitään epäilyttävää ölinää. Reitti oli ensimmäisen kilometrin verran loivaa ylämäkeä ja pian olimmekin Riisitunturin huipulla.

Huipulta on vain yksi suunta, alas. Alamäki jatkui reilun kilometrin verran, jonka jälkeen maisema muuttui hyvin soiseksi. No, oikeastaan koko Riisitunturi oli suota, riippumatta korkeudesta. Lyhykäisyydessään reittiä voi kuvailla jatkuvaksi ylä/alamäeksi. Maisemat vaihtuivat mukavan nopeasti ja tälläkin kerralla bongasimme lintuja, kuten pöllön ja kuukkelin, sekä pikkuruisen sisiliskon.

Koska käytännössä koko reitti oli suota, niin kasvisto koostui pääasiassa erilaisista varvuista. Etenkin variksenmarjaa oli paaaaljon. Vähän kuivemmilla suoaluilla puusto oli havupuuvoittoista. Paljon keloja ja naavaisia kuusia.

Tykkäsin Riisitunturin maisemista todella paljon. Ja reitti oli melko rankka. Viimeiset kilometrit olivat lähes tuskaisia, kun jostain synkän metsän syövereistä alkoi polku nousta kohti Pikku Riisitunturin huippua. Lopussa polku kulki korkealla huippujen läheisuudessä, kunnes viimein alkoi loiva lasku kohti parkkipaikkaa. Huh, mikä lenkki! Aikaa meillä kului hivenen alle 3 tuntia, eli pidimme melko reipasta tahtia verrattuna edellispäivän pienen karhunkierroksen aikaan. Onneksi oli myslipatukat mukana, ilman niitä olisi ollut aika kurjaa ajella majapaikkaa kohti.

Kaikki kuvat ovat itse ottamiani.

Viimeisessä osassa Kiutaköngäs ja Konttainen.

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s