Home

Päivä 24 ja hanget, korkeat nietokset.

10.11.2010

Jeeee vihdoinkin satoi KUNNOLLA lunta 😀 Tykkään! Hiihtämään on jo kova hinku, mutta eipä taida onnistua vielä vähään aikaan. Onneksi jumpat jatkuvat vielä joulukuun ekalle viikolle asti.

Grand challenge jatkuu kivasti. Vyötärö pienenee hitaasti, mutta varmasti. Tänä aamuna mieskin huomasi, että olen kaventunut vyötäröstä. Varmaan oma osansa on myös sillä, etten alkusyksystä juurikaan tehnyt mitään vatsalihasharjoituksia, kun taas nyt tulee viikossa tehtyä 4 kertaa jotain vatsalihasjuttuja (lankkua, kylkiä, ja niitä perusnostoja). Jumppa on maistunut ennätyshyvin. Viime viikolla oli inhottava pikaflunssa, joka sotki treenikuviot, mutta muuten on mennyt loistavasti. Lihaksetkin ovat jo selvinneet ensijärkytyksestä, eikä paikat tule juurikaan kipeiksi enää treenistä. Hyvin pystyy jumppaamaan neljä-viisi päivää putkeen. Tietenkään kaikki treenit eivät ole yhtä rankkoja. Rankin tunti on ehdottomasti combat. Myös step-tunnilla syke saattaa nousta korkeaksi. Pumppi ei oikein ole mahtunut ohjelmaani enkä tiedä onko mitään järkeä käydä siellä silloin tällöin?

En ole laittanut ruokapäiväkirjoja enää tänne, koska a) en ole jaksanut ja b) en tiedä onko niistä kenellekään mitään iloa. Samalla kaavalla tässä on menty edelleen ja vajetta jää päivittäin 500-1000kcal. Toivon, että vaaka nöyrtyy ajan mittaan.

Väikkäri on lähestulkoon valmis. Sain sitä kirjotiettua viikonloppuna sen verran, etten enää juurikaan stressaa koko kirjasta. Jotain pikkujuttuja vielä puuttuu, mutta tiedän, että saisin sen päivässä lopulliseen kuntoon, jos tarve vaatii. Teen nyt alta kiireempiä hommia pois. Eilen sainkin tehtyä posterin, ja tänään kirjoitettua yhden raportin väikkärin seurantaryhmälle. Seuraavaksi pitäisi värkätä vartin esitelmä laitoksen tiedepäivään, joka pidetään tämän kuun lopussa. Ai niin, askartelin myös kortin eräälle kollegalleni, jonka karonkka on tämän kuun lopussa. Ihan hieno tuli, vaikka itse sanonkin.

Viikonlopuksi ei ole mitään ohjelmaa tiedossa! How wonderful!

Mainokset

One Response to “Päivä 24 ja hanget, korkeat nietokset.”

  1. Tuuli Says:

    Moikka,

    Etsimme liikuntakeskuksellemme bloggaria! Jos sinua kiinnostaa, niin mailaa tuuli@kuntoportti.fi niin kerron enemmän 🙂

    Terkuin Tuuli


Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s