Home

Päivä 19, perjantai.

05.11.2010

Ihanaa että on perjantai. Sain annettua artikkelin eteenpäin ja voin viikonloppuna keskittyä väikkäriini. Hassua, että pari vuotta sitten en taatusti olisi suostunut tekemään töitä viikonloppuna. Viime syksynä jo sujuvasti putsailinkin proteiineja laitoksella viikonloppuisin, kun laitteet olivat niin kovasti varattuina viikolla. Siitä voidaankin sitten olla montaa mieltä, onko kehityssuunta positiivinen vai ei.

Töiden jälkeen kiiruhdin kotiin ja kotoa vaatteiden vaihdon jälkeen samantien jumppaan. Oli todella raskas body-tunti ja hiki virtasi. Jumpan jälkeen oli mentävä kauppaan, kun kotona ei ollut mitään ruokaa. Meinasin jo, että skippaan koko jumpan, koska pitää mennä kauppaan. Onneksi selittelyt eivät menneet minulle läpi. Olen taas yksin viikonlopun, joten ostin kalaa. Tälläkertaa kävin pienessä ruokakaupassa, joten oli tyytyminen kylmäsavuloheen, tonnikalaan sekä katkarapuihin.

Kotona yllätin itseni ja tein maan mainion salaatin illalliseksi. Se oli niin hyvää, että päätin julkaista kokkailuni:

Tonnikalasalaatti, 1 annos, 370 kcal

  • 50g jääsalaattia
  • 2 tomaattia
  • ½ suolakurkku
  • ½dl herneitä
  • 50g katkarapuja
  • ½ purkkia tonnikalapaloja, öljyssä
  • 1 rkl pinjansiemeniä
  • 1 rkl remoulad-kastiketta (tai majoneesi käy myös)

Kaikki aineet sekaisin ja ääntä kohti.

Oli ihan kamala nälkä, kun olin viimeksi syönyt klo 11. Houkutti tehdä tupla-annos, mutta onneksi järki voitti. Tuosta reseptistä tulee juuri passelin kokoinen annos (ei ähkyä mutta nälkä lähti), ja teenkin varmaan saman satsin huomenna lounaaksi.

Tänä iltana aion ottaa hyvin iisisti ja viettää mahdollisimman paljon aikaa vaakatasossa television ääressä. En ole koko viikkona katsonut BB:tä mutta jospa tänään jaksaisin valvoa tarpeeksi pitkään. Ihan vielä ei voisikaan käydä nukkumaan, sillä naapuri jyrää tasohiomakoneella ihan tosissaan. Toivottavasti lopettaa jossain vaiheessa iltaa…

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s