Home

Päivä 17, evvk.

03.11.2010

Oikeesti hei, miksi paino vain nousee? Miinuskaloreilla kuitenkin mennään selkeästi.

Eilen en mennyt sinne latinobikkiin, koska oli kipeä olo. Ja tänä aamuna oli kurkku edelleen kipeä, voi hemmetti. Pääsenköhän mä koko viikkona mihinkään liikkumaan? No aina voi mennä kävelylle, koska kuumetta ei onneksi ole ollut. Tänään olisi pumppipäivä, mutta katsotaan nyt, miten olo kehittyy…

Mun pitäisi saada potkittua itseni tekemään jotain sen neljännen osajulkaisun eteen. Nyt olen oikeastaan pari viikkoa vain istunut pyörittelemässä peukaloita, eikä juttu ole edennyt yhtään mihinkään. En kehtaisi kuitenkaan antaa sitä vielä eteenpäin, koska varmasti voisin vielä jotain tehdä sen eteen.

Kohta täytyy mennä opettamaan opiskelijoita. Se on ihan kivaa hommaa pienissä erissä mutta en voisi kuvitellakaan ryhtyväni opettajaksi. Minulla ei ole kärsivällisyyttä selittää ja vääntää asioita rautalangasta. Olen elämäni aikana pitänyt muutaman luennon, ja joka kerta se on ollut aivan kamalaa. 1,5 h on aivan käsittämättömän pitkä aika höpistä yksinään.

 

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s