Home

Päivä 7 ja laiska sunnuntai.

24.10.2010

Voi miten onkaan ihanaa maata sängyssä peiton alla läppärin kanssa, seurana kahvikupillinen, eikä ole kiire mihinkään 🙂 Kropassa tuntuu eilinen liikuntakimara mukavana raukeutena. Kohta pitää kyllä vääntäytyä ylös, kun ollaan menossa laittamaan haudoille kanervia, mutta vielä hetken voin makoilla lämpöisessä 🙂

Tämän viikon aikana mahalaukkuni on pienentynyt todella paljon. Söin äsken mielestäni ihan normaalin aamiaisen, mutta viimeiset suupalat eivät meinanneet mennä alas. Harmi, koska olisin halunnut syödä tukevasti, ettei tarvitse ennen päiväruokaa syödä mitään. Täällä kotona nämä ruoka-ajat ovat aina vähän mitä sattuu, ja riippuvat äitini työvuoroista. Tänään varmaan syödään joskus puoli neljältä, tiedä sitten kutsuako sitä lounaaksi vai päivälliseksi?

Eilen kävi vähän köpelösti, kun ”jouduin” syömään kääretorttua. Isä oli ostanut kaikille kunnon viipaleet torttua jostain konditoriasta, ja en kyllä kehdannut kieltäytyä. Olis voinut isukki vaikka loukkaantua. Ja jos tuota eilisen ruokapäikkyä katsoo, niin vähäisiksihän nuo kalorit jäivät tuon tortun kanssa. Olisin vain halunnut syödä megalenkkini päälle jotain järkevämpää, kuin kasan sokeria. Onneksi ei jäänyt päälle se kalvava sokerinhimo, mikä ajaa ihmisen koluamaan kaikki kaapit lävitse ja lopulta imeskelemään sokeripaloja/ syömään hunajaa. Tiedätte varmaan, mistä puhun.

Vähän pelottaa, että miten tämän projektin kanssa käy jatkossa. Eka viikko on ollut jotenkin aivan naurettavan helppo! En voi uskoa, että tämä jatkuu kovin kauaa näin iisisti. Ei ole ollut mielitekoja, eikä riutumisen tunnetta. Olen syönyt vain silloin, kun on ollut nälkä.

Kilo oli taas yön aikana tippunut painosta. Jihuu! Vyötärö oli kasvanut sentillä, not sou jihuu.. Huomennakin on varmaan vyötärö turvoksissa, kun söin tänään aamupalaksi bulgarian jugurttia, eikä minulla ollut laktaasipilleriä. Miksiköhän tuota ei tehdä hylana? Tykkään bulgarianjugurtista ihan hirveästi.

Kohta täytyy vissiin vääntäytyä täältä peiton alta ja pukea päällensä. Mukavaa sunnuntaita kaikille 🙂

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s