Home

Oivallus!!

31.08.2010

Karppaus on ihanaa! Voin syödä herkullista karppiomenapiirakkaa,  ihanan täyteläistä rahkaa, sekä mahtavia juustoja! Elämä ilman sokeria on fantastista!!!

Olen seurannut tämän karppausjakson aikana kaloreitani kiloklubissa. Tosi paljon saa syödä, ennenkuin menee kalorit yli suosituksen. Syöty ruoka pitää pitkään kylläisenä ja mikä ihaninta, verensokeri ei heittelehdi. Ruuan jälkeen ei ole väsynyt ja pöhnäinen olo (paitsi jos on tullut otettua vähän punkkua.. :)). Alkoholihan ei käsittääkseni kuulu atkins-ruokavalioon, mutta en ole sitä niin tiukasti noudattanut (varsinkaan viimeviikolla, kulutin tosin ainoastaan vähähiilarista light-siideriä sekä punaviiniä). Alkoholi kaiketi häiritsee ketoosia, ja isot annokset viinaa saattavat olla jopa hengenvaarallisia ketoositilassa. Ja monet alkoholijuomathan sisältävät paljon hiilihydraatteja. Luulen kuitenkin, että minun tapauksessani ketoosiin joutumisesta ei ole vaaraa, hiilareita tulee kuitenkin päivän aikana sellaiset 50g minimissään.

Juoksemaan en ole päässyt, sillä polvi on ollut kipeä eilen ja tänään. Lisäksi töissä on nyt semmoinen vaihe, että varmaan se 10000 askelta päivässä täyttyy jo näillä käytävillä. Jumpatkin ovat tauolla tämän viikon, joten tästä saattaa tulla semmoinen pieni liikuntaretriittiviikko, ennekuin starttaan innolla yliopistoliikunnan syyslukukauden.

Advertisements

2 Responses to “Oivallus!!”

  1. Pinkki Pingu Says:

    Huomasin saman silloin, kun muutaman pvä:n kokeilin Atkinsia. Kaloreita päivässä helposti vain 400-600 mutta kylläinen ja pikkusen pöhnäinen olo paikoitellen.

    • fantti Says:

      Siis sitä pöhnää minulla nimenomaan ei ole ollut nyt, verrattuna normaaliin ruokavaliooni 🙂 Olen yrittänyt kyllä syödä riittävästi, en tosiaan halua jättää alle 1200kcal. Ja äkkiäkös sitä joku juustonpala nostaa kaloreita mukavasti, jos alkaa näyttää uhkaavalta 😉


Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s