Home

Stressiä

25.05.2010

Sitä tämä kai on. Luulin, että unettomuuteni olisi johtunut helteistä, mutta ei tässä muutamaan päivään ole enää ollut mitään helteitä. Viime yönä en tainnut nukkua kovinkaan montaa tuntia. Ja nekin katkonaisesti, sellaisessa puolihorteessa. Näin jatkuvasti työhön liittyviä unia (eli olen siis nukkunut jossain vaiheessa) mutta havahduin jatkuvasti, enkä päässyt sellaiseen syvään uneen.

Minulla on ihan kamalasti hommia tehtävänä. Toinen ohjaajistani puskee hommiani väkisin eteenpäin. En tiedä mitä pitäisi tapahtua, että hän vähän hölläisi tahtia. Tosin nyt on kyllä vähän pakkorako, eli hommat pitää tosiaan saada tehtyä tietyssä ajassa. Sain eilen puoli neljältä iltapäivällä kamalan listan asioita, jotka pitäisi olla täksi aamuksi tehtyjä. Kiva kiva. Siksi olen nyt työpaikalla kello 6.00, sillä eilen en kyennyt tekemään asioille mitään.

Torstain ja perjantain olen sitten Turussa tutkijakoulun kevättapaamisessa. Nyt kaduttaa, että edes olen menossa tuonne, sillä työhommaa olisi ihan tarpeeksi noille kahdelle päivällekin.

No ei auta valittaa. Ken leikkiin ryhtyy, se leikin kestäköön. Nyt painun kirjoittamaan artikkeliani.

Advertisements

3 Responses to “Stressiä”

  1. Sontsis Says:

    Huhhuh! Kuulostaa kyllä tosi stressaavalta tilanteesi, ei ihme että unet menee.

    Mutta koska olen kuljeskellut blogosfäärissä jakamassa levon ilosanomaa, niin tuuppaan sitä hieman tännekin. Katselin liikuntaohjelmaasi, ja kun luen työtilanteestasi, niin ymmärrän kyllä että väsyttää. toivottavasti saat johonkin väliin mahtumaan myös kunnollista, rauhallista lepoa, jolloin ei tarvitse tehdä yhtään mitään.

    Jaksamista sinulle kovasti!

    • fantti Says:

      Kiitos viestistä. Viime yönä sain nukuttua tosi hyvin ja tänä aamuna olo on kuin uudesti syntyneellä 🙂 Sain eilen hommat aika hyvään vaiheeseen, niin varmaan sen vuoksi mielikin rauhoittui ja sain nukuttua.

      Tällä viikolla en olekaan ehtinyt mitään liikuntaa harrastaa, olen ollut ihan liian väsynyt lähteäkseni lenkkipolulle. Mutta jos tämä päivä menee hyvin töissä, niin illalla sitten lähden tuulettamaan pääkoppaa juoksulenkille.

      Vastaavaa stressiä on odotettavissa varmaankin väitöspäivään asti, eli n. vuoden verran… Toivon, että totun tilanteeseen, eikä kehoni ja pääni reagoi enää jatkossa yhtä voimakkaasti. Stressihän vain lisääntyy, jos en saa nukuttua ja työt eivät etene.. Noidankehä on valmis.


Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s