Home

Läski lähtee sittenkin!

29.04.2010

Heräsin aamulla laihana. Tai no siltä minusta ainakin tuntui. Vaaka kylläkin näytti samaa kuin eilenkin, 86kg, mutta peilikuva kertoi mahan pienentyneen yön aikana 🙂 Farkutkin ovat taas vaihteeksi löysät tuosta vyötärön kohdalta ja istuessa vyötärön ja tissien väliin jäävä läskimakkara on selvästi pienentynyt. JES!

Eilen oli kyllä kova paikka illalla, kun mies taas veteli kermajäätelöä jälkkäriksi/iltapalaksi… Onneksi kestin, tosin jälleen samalla kyseenalaisella keinolla, eli natustamalla pussin sokerittomia salmiakkeja (100g). En halua hankkia edellisen paheen tilalle uutta pahetta. En ymmärrä, kun joka ilta toistuu sama: ihan sama kuinka paljon syön päivällistä, ruuan jälkeen minun tekisi aina mieli napostella kaikenlaista koko ilta. Nälän kanssa sillä ei ole mitään tekemistä. Olen huomannut, että teen juonti auttaa asiaa hieman, mutta en minä voi koko iltaa teetäkään lipittää. Jotenkin ilta vain on ihan plääh, jos ei saa syödä jotain hyvää. Onneksi en ole vielä kyllästynyt päärynöihin, niitä tulee naposteltua aika usein ja muitakin hedelmiä.

Minä sain kommentit yhdestä artikkelistani ja nyt minulla on 60 päivää aikaa vastata kaikkien kolmen arvioitsijan kommentteihin ja korjata artikkeli. Huhhuh… Olen nyt sitä hommaa väkertänyt töissä tiistaista lähtien. Luulen, että ohjaajani ovat asettaneet minulle aikarajaksi n. 2 viikkoa, ja sen jälkeen artikkelin on oltava uudelleenlähetyskunnossa. Täytyy myös lähettää se kielentarkastukseen, sillä jokainen arvioitsija oli sitä mieltä, että kirjoittamani englanti on niin hanurista, että se haittaa varsinaisen asian ymmärtämistä. No ainakin tässä työssä on pakko opetella kestämään kritiikkiä. Ja että tällaista kritiikkiä ei missään nimessä pidä ottaa henkilökohtaisesti, muuten elämästä tulee turhan raskasta.

Kävin eilen hakemassa suutarilta sandaalit, jotka olin vienyt värjäykseen. Lopputulos oli upea ja mielestäni 25 euron arvoinen. Nyt taatusti käytän kenkiä, sillä ne ovat niin hienot!

Aamulla satoi räntää ja maa oli paikoin valkoisena. Illalla on tiedossa juoksua.

Mainokset

2 Responses to “Läski lähtee sittenkin!”

  1. Outi Says:

    Onnellinen aamu. 🙂


Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s