Home

Viikkopunnitus ja viikon liikunnat

19.04.2010

Punnitustulos 88kg eli plussaa kilo. Voi paska!

Viikon liikunnat:

Eli tavoite liikuntaa 5x viikossa täyttyi.

Mainokset

4 Responses to “Viikkopunnitus ja viikon liikunnat”

  1. Outi Says:

    Ja nuo liikunnat on monipuolisia. Noista juoksuista sen verran, että minun personal trainer on takonut minun päähäni, että niiden pitää olla tunnin mittaisia. Siis minun tapauksessani kävelyä ja juoksua vuoron perään, mutta tärkeintä on, että tunti täyttyy. Se on rasvanpolton kannalta hyvästä ja peruskestävyyden myös.

  2. fantti Says:

    Minusta 45min on riittävä aika yhtäjaksoista juoksua, mutta sen alle ei kyllä pitäisi jäädä. Ehkä pitäisi sitten vielä juoksun päätteeksi kävellä vartti, jotta tunti täyttyisi?

    Tuo sunnuntain puolentunnin lenkki oli kyllä tosi nysä mutta rankka se oli! Juostiin tosi mäkistä ja kelirikon pehmentämää metsäautotietä. Vauhti ei päätä huimannut, mutta syke oli kokoajan normaalia juoksulenkkiä korkeammalla. Ja lisäksi koko homma suoritettiin vaakasuoraan puhaltavassa räntäsateessa (ei sillä, että se kulutukseen vaikuttaisi :))

    Joistain juoksuoppaista olen lukenut, että viikkoon pitäisi mahduttaa ainakin yksi pitkä lenkki (yli tunti), peruskestävyyslenkki (n. tunti) ja vauhtilenkki (30-45min). Kaiketi tuo lyhyt, mutta korkealla sykkeellä tehtävä treeni parantaa hapenottokykyä ja lisää vauhtikestävyyttä. En tosin ole perehtynyt asiaan mitenkään syvällisesti. Ehkä mun laihtumisen kannalta olisi parasta pitäytyä tunnin lenkeissä.

  3. Outi Says:

    Minä nyt en varsinkaan ole asiantunteva kommentoimaan juoksemisia. Olen varsinainen Liisa ihmemaassa odottamassa, että mitä seuraavan viikon lenkeille tulee ohjeita ja kuljen niiden mukaan. 🙂 Tällä viikolla siis juoksen huimat joka kolmannen tolpanvälin tunnin lenkistä.

    • fantti Says:

      No mutta siitä se lähtee 🙂 Kohta huomaatkin, että juokset suurimman osan lenkistä, ja kävelet vain muutamat tolpanvälit jos niitäkään! Juoksu on kyllä alkuvaiheessa todella palkitsevaa, kun tuntuu, että joka kerralla jaksaa enemmän ja enemmän 🙂


Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s