Home

Torstai toivoa täynnä?

08.04.2010

Enpä mitään odota niin paljoa tällä hetkellä, kuin tämän työviikon loppumista! On ollut jotenkin niin hanurista koko viikko täällä töissä. Pelkkiä epämieluisia tehtäviä. Muutenkin viikko on ollut henkisesti rasittava. En ole käynyt kertaakaan jumpassa, osaksi kipeän polven vuoksi. Sen sijaan olen hyötyliikkunut kävellen. Vaikka minulla (tai siis avokilla) on auto, niin en käytä sitä ellei ole ihan pakko.

Eilen kävelin töiden jälkeen kaupungille. Ensin kävin uudessa Anttilassa, joka olikin aika hienon näköinen. Anttilasta ostin -70% tarjouksessa olevia kehyksiä. Nyt saatoin toteuttaa suunnitelmani, eli leikellä viimevuotisesta maisemakalenterista kuvat irti, ja laittaa ne kehyksiin. Ensin ajattelin leikata vain kaksi kuvaa (ostin siis vain kahdet kehykset) mutta sitten keksin, että tauluni ovat paljon pitkäkestoisemmat, jos leikkelen kaikki kuvat irti ja vaihtelen niitä, kun kyllästyn edellisiin. Melkein niksi-pirkka tasoinen oivallus 🙂

Anttilan jälkeen halusin katsastaa toisen uutuuskohteen, Mestarin herkun. Melkoisen itsetuhoinen ajatus lähteä nälkäisenä herkkuja pursuilevaan ruokakauppaan. Ostokseni olivat kuitenkin suht. järkevät: turkkilaista jugurttia ja kuivattuja mansikoita. Ei esim. muutama erilainen leivos konditoriaosastolta, pussillinen karjalanpiirakoita ja säkki irtokarkkeja. Kolmas paikka, missä en ollut aiemmin käynyt oli syksyllä Jyväskylään tullut Punnitse ja säästä. Sieltä valikoin pussiini yhteensä n. 100g jugurttipäällysteisiä auringonkukansiemeniä, ananaksia ja para-pähkinöitä. Ne auringongkukansiemenet olivat tosi näppäriä, kun olivat niin pieniä ja riittoisia.

Takaisin päin kävelin hyytävässä viimassa, jonka seassa oli välillä sadepisaroita, välillä lumihiutaleita. Illalla yllätin itseni ja söin pakastimessa olleesta jäätelöstä vain neljänneslitran. Se tarkoittaa, että minulla on tänäänkin vielä jäätelöä. Ihmeellistä. Alanko kyllästyä mättämiseen? Tai ehkä olin vain liian laiska noustakseni sängystä, missä olin mukavasti lukemassa kirjaa.

Tänäaamuna heräsin jo ennen kellonsoittoa ja päätin tehdä aamulenkin. Siitä tuli todella energinen olo. 45min reipasta kävelyä muutaman plusasteen lämpötilassa tuntui mahtavalta! Vielä kun saisivat lakaistua sepelit pois, niin voisi ottaa sauvat mukaan lenkille. Olenkin ostanut uudet kumitulpat jo valmiiksi 🙂

Eilen söin toisen puolen toissapäivänä tekemästäni hauesta. Hyvää oli edelleen. Tänäiltana pitääkin tehdä jo uutta ruokaa. Jääkaapissa odottaa broilerin valkosipulimarinoidut filesuikaleet. Ajattelin, että olisin tehnyt broilerikiusausta ja ostin maanantaina peruna-sipulisekoitustakin valmiiksi, mutta saa nyt nähdä, mitä illalla tekee mieli.

___

Lukioihastukseni oli laittanut facebookissa viestin. On menossa ensikesänä naimisiin ja tarvitsee osoitteeni kutsua varten. En vain tiedä, haluanko mennä hänen häihinsä..

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s