Home

Pääsiäinen lähestyy

31.03.2010

Huomenta! Minun aamuni alkoi tänään reippaalla aamulenkillä. Kävelin mutkan kautta töihin ja kylläpä tuli ihana ja raikas olo! Lenkki oli kestoltaan n. 40min eli ihan sopiva aamulenkki ennen töitä. Muuta liikuntaa en olekaan tällä viikolla harrastanut, sillä yritän parannella kipeää polveani. Kyllä siihen nytkin kävellessä sattui, aina ylä- ja alamäissä. Voi polvi-parka, se ei tainnut tykätä mun talviloman aktiviteeteista 😦 On se kyllä aiemminkin reistaillut, satunnaisesti jo monen vuoden ajan. Step-aerobicista polvi ei kyllä tykkää yhtään, kun siinä tulee äkillisiä suunnanmuutoksia.

Pääsiäinen alkaa olla jo ovella. Perjantaina ajellaan miehen kanssa hänen kotipaikkakunnalleen, missä tiedossa olisi yhdet pienet pippalot. Lauantaina suuntaan kohti omaa lapsuudenkotiani ja menemme muutaman ystävän kanssa katsomaan yhteisten kavereidemme bändin keikkaa. Sunnuntain ja maanantain ajattelin vielä olla vanhempieni luona, kun en ole pitkään aikaan käynyt siellä. Seuraavalla viikolla saankin olla yksin kotona, sillä mies lähtee kaverinsa kanssa Tahkolle laskemaan muutamaksi päiväksi. Toivottavsti lunta on vielä riittävästi. Ajattelin kuluttaa aikaani käymällä kirpputoreilla ja voisin myös käydä katsastamassa uuden Anttilan. Ja tietysti käyn jumpassa.

Eilisen ruokailut menivät myös kivasti. Koulussa söin tofu-kasviskastiketta ja salaattia, kotona kokkailin itämaista possukastiketta, jonka söimme riisin kanssa. Ruuasta tuli yllättävän maukasta. Vähempikin chili olisi tosin riittänyt… 😀 Tänään kotona ruuaksi luvassa broilerin koipi-reisiä ja lohkoperunoita. Nam!

Eiliset ruuat 1570kcal
Ei liikuntaa

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s