Home

Hemmottelua?

11.03.2010

Liekö syynä ollut kurja vesisadekeli, vai tahdoinko vain pakoilla työntekoa… Jostain syystä kuitenkin ajauduin aamulla selailemaan jyväskyläläisten kauneushoitoloiden nettisivuja. Ehkä syynä oli tuleva loma, joka sai minut ajattelemaan, kuinka helppoa olisikaan lähteä hiihtoladulle hehkeänä, kun ei tarvitsisi ajatella ripsareita.

Pikainen sähköposti Jalka- ja Kauneushoitola Bellissimaan olisiko heillä vapaata aikaa tänään iltapäivällä. Oli! Mietin usean vaihtoehdon välillä: Kulmien nyppiminen ja värjäys, ripsien värjäys jne.. Lopulta kuitenkin päädyin ripsipermanenttiin ja ripsien värjäykseen. Enpä sellaisessakaan ollut aiemmin käynyt, mutta se kuulosti niin houkuttelevalta, että halusin kokeilla.

Tämähän ei tietysti sovi heille, jotka kammoavat sitä, kun joku toinen sörkkii silmiin. Hoitaja oli minun tapauksessa kuitenkin äärimmäisen helläkätinen ja pystyin jopa rentoutumaan jossain vaiheessa hoitoa. Permanentti tehdään erityisellä, hieman ripsentaivuttimia muistuttavalla kojeella. Kojeeseen laitetaan ensin permanenttiainetta, jonka jälkeen koje asennetaan ripsiin ja annetaan aineen vaikuttaa 10min. Tämän jälkeen koje irroitetaan hetkeksi, ja ripsiin laitetaan varsinainen kehiteaine, joka taivuttaa ripset pysyvästi. Koje asennetaan takaisin ja jälleen annetaan vaikuttaa 10min.

Hoitaja kertoi, että toimenpide on hellävarainen ja taivutus kestää hyvännäköisenä ainakin kaksi viikkoa. Taivutus itsessään pysyy kyllä, mutta koska ripset tipahtelevat tiuhaan tahtiin, niin muutaman viikon päästä taivutettuja ripsiä on vähemmän jäljellä, kuin heti toimenpiteen jälkeen.

Tulos on mielestäni luonnollinen ja kaunis. Pelkäsin vähän alkuun, että mitä jos lähden sieltä ysikymppikulmat ripsissä, mutta turhaan pelkäsin. Nyt toivottavasti aamurutiinit helpottuvat joksikin aikaa, kun ei tarvitse nyhertää sen aataminaikaisen ripsientaivuttimen kanssa.

Muuten, hoitaja sanoi, että ripsentaivuttimet pitäisi uusia vuoden välein? Mulla on samat, kuin 10 vuotta sitten… Ehkä käyn ostamassa uudet pikapuoliin!

Lysti kustansi 55e.

Ripsikuva on netin syövereistä, ei suinkaan minusta otettu.

Advertisements

2 Responses to “Hemmottelua?”

  1. Sari Says:

    Kokeillaan kommentointia onnistuuko nytkään.

  2. Sari Says:

    Ihmettelen edelleen tätä kommetointia miksi ei onnistu. Tsemppiä sinulle


Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s