Home

Elämäntapamuutos – Kuinka kaikki tapahtuikaan.

11.02.2010

Minä olin lihava lapsi. En muista, että minua olisi juurikaan kiusattu kouluaikoina. Minulla oli kavereita ja harrastin urheilua: lentopalloa, pesäpalloa, ringetteä ja sählyä. Lukioikäisenä muut harrastukset jäivät, ja aloin käydä aerobicissa.

Painoin 1. luokalla yli 40 kiloa, 6. luokalla yli 60 kiloa, 9. luokalla 90 kiloa ja lukion jälkeisen kansanopistovuoden jälkeen 110 kiloa. Ja voin käsi sydämellä sanoa, että minulla ei ole mitään käsitystä siitä, mistä kilot kertyivät 9. luokalle asti?? Kotona meillä oli aina tavallista kotiruokaa: lihakeittoa, kinkkukiusausta, karjalanpaistia, kanankoipia jne… Minä en juurikaan pitänyt ruuasta, mutta söin sitä, kun äiti käski. Ruokajuomana oli maitoa.

Äitini ei tiedä ravitsemuksesta kovinkaan paljoa. Tämän hän tietää: herkkuja ei saa koskaan syödä, lihaa pitää syödä mahdollisimman vähän, salaattia paljon ja kastikkeita ja rasvaa ei lainkaan. Perunaa ja riisiä voi syödä paljon. Leipää ja jugurttia voi lappaa menemään aamu-, väli- ja iltapalaksi. Osittain oikein, mutta suurimmaksi osaksi väärin. Äitini tekee hyvää ruokaa, mutta olen yrittänyt hänelle viimeaikoina kertoa, että hänkin voisi pudottaa painoaan, jos puolittaisi perunan määrän, ja laittaisi tilalle vähärasvaista lihaa. Nälkäkin pysyisi paremmin poissa. Äitini ei juurikaan usko proteiineihin..

Lukioikäisenä minulla alkoi olla omaa rahaa. Mikä olisikaan ollut jännempää, kuin käydä ruokavälitunnilla ostamassa berliininmunkki läheisestä konditoriasta, tai koulupäivän päätteeksi lähikaupasta roiskeläppä. Ja näin jälkeenpäin ajateltuna oli tuhoisaa, että koulussamme luokat saivat hankkia itse rahaa pitämällä kioskia koulun tiloissa, jossa he myivät irtokarkkeja. Niitä karkkeja sitten mussutettiin välituntisin posket pullollaan.

Koska olen kasvanut herkkuja suvaitsemattomassa ilmapiirissä, ei ole lainkaan ihmeellistä, että olin nostanut karkit tarpeettomalle jalustalle ja yhdeksi elämäni tärkeimmistä asioista. Jos minulla oli karkkia, niin kyllä äiti siitä aina huomautti. Tai jäätelöä, tai pullaa. Aina oli kommentti valmiina. Olen nyt myöhemmin tajunnut, että se kaikki johtuu siitä, että hän ei pysty itselleen sallimaan mitään herkkuja, joten hänen on pakko ”ilkeillä” jos joku toinen sallii itselleen jotain hyvää. Tokihan 110 kiloiselle tyttärelle saa ja pitääkin huomauttaa, että nyt suu suppuun ja karkit pois! Luulen vain, että en olisi alunperinkään joutunut karkin lumoamaksi, jollei äiti olisi tehnyt siitä minulle kiellettyä hedelmää.

Keväällä 2003 tapasin avomieheni. Painoin edelleen 110 kiloa. Hankin elämäni ensimmäistä kertaa ehkäisypillerit. Sain pillerit, jotka soveltuvat ihmiselle, jonka BMI on alle 30 ja joka ei sairasta aurallista migreeniä (joka minulta siis löytyy). Aloitin opinnot yliopistossa syksyllä 2003. Sopimattomat pillerit yhdistettynä jatkuvaan sokerihumalakarkkikrapulaitseinhokierteeseen ja opintojen aiheuttamaan stressiin tekivät minusta nirppanokkaisen diivan, jonka tunteet heittelivät irrationaalisella frekvenssillä. Sitten sain onneksi uudet pilsut ja rauhotuin hieman.

Vuoden 2003 jouluun mennessä mieskin oli huomannut, että en pidä itsestäni. Hän kertoi siskostaan, joka oli laihduttanut 20 kiloa Nutrilett-kuurilla, ja olipa mies itsekin niillä joskus laihduttanut yli 10 kiloa. Mielenkiintoni heräsi. En ollut koskaan laihduttanut (paitsi kouluaikoina aloitin laihiksen aina terveydenhoitajan punnitusta edeltävinä iltoina, ja unohdin ne samantien), joten en oikein tiennyt mitä odottaa. En ollut milloinkaan laskenut kaloreita, enk ä tiennyt paljonko jossain karkkipussissa tai porkkanassa niitä pirulaisia oikein oli.

Pussikuuri oli elämäni kamalin hanke. Olimme ostaneet suklaanmakuista jauhetta, ja jo ensimmäinen klönttinen pirtelö herätteli oksennusreaktiotani. Jes, enää neljä samanlaista annosta jäljellä, ja sen jälkeen 2 viikkoa ja kuusi päivää… Kyllähän noilla laihtuu, kun ruokahalu lähtee yhdellä pussilla moneksi päiväksi. Vajaa kuukausi sitten mentiin jollain 1000kcal/päivä-dieetillä ja sen jälkeen koko homma unohtui ja paino palautui melkein takaisin lähtötasolle.

Seuraavan vuoden alussa yritin uudelleen, nyt metsämarjan makuisilla pusseilla. Pahoja nekin oli, ei voi mitään. Koulussa minulla oli päiväruokana mm. porkkana ja nakersin sitä labrassa sillävälin kun muut menivät syömään, ja minä jäin vahtimaan jonkun näytteen eluointia tms. Tästä vuoden 2005 keväästä minulla ei ole kovin vahvoja muistikuvia. Luulen, että harrastimme tässä vaiheessa hölkkää. Sain pudotettua kesään mennessä painoa 105 kilosta 93 kiloon.

Seuraava syksy oli varmasti merkityksekkäin koko laihdutushistoriassani. Löysin yliopistoliikunnan. Jaksoin panostaa painonpudotukseen ja tajusin, että kyseessä pitää olla elämäntapojen muutos, jos haluan ikinä läskeistäni eroon. Aikavälillä syksy 2005 – kevät 2006 olin saanut pudotettua painoni alle 80 kilon. Näytin sairaan hyvältä! Minulla oli paljon lihaksia ja yllättävän vähän rasvaa. Tältä ajalta minulla on päiväkirjat, enkä oikein vieläkään osaa sanoa mikä meni pieleen. Jossain vaiheessa, kesän 2006 jälkeen huomasin, että painoin taas yli 80 kiloa. Uuteen vuoteen mennessä paino oli 84 kiloa.

Vuodet 2007-2009 ovat menneet enemmän ja vähemmän jojoillessa väliä 85-90kg. Olen tällä jojoilulla saanut laihdutettua kaikki lihakseni ja nostettua rasvaprosenttia. Liikunta on ollut kuitenkin jatkuvasti osa elämääni, joten en ole pläskistynyt niin paljoa, kuin olisin voinut. Ehkäpä väikkärin tuomat kiireet ovat hieman syöneet resurssejani, enkä ole jaksanut panostaa täysillä painonhallintaan.

No tänne asti kukaan ei varmaankaan jaksanut lukea, mutta vielä yhteenvetona:

2004-2006: 110kg -> 78kg
2006: 78kg ->84kg
2007-2009: 85kg-90kg

Nyt olen saanut jälleen painon tuohon 85 kilon kieppeille ja aion jatkaa pudottamista, kunnes saavutan 75 kilon rajan. Sen jälkeen haaste onkin pitää paino siinä, eikä päästää painoa karkaamaan heti käsistä. Tämän reilun 6 vuoden aikana, minkä olen ”harrastanut” laihduttamista, olen oppinut syömään vihanneksia ja hedelmiä, sekä olen päässyt lähes kokonaan eroon karkista, mikä oli pahin heikkouteni nuoruusvuosina. Tai syön minä nykyisinkin silloin tällöin karkkia, mutta välillämme ei ole enää mitään tunnesidettä.

Mainokset

4 Responses to “Elämäntapamuutos – Kuinka kaikki tapahtuikaan.”

  1. Pinkki Pingu Says:

    Tuo oli erinomainen pointti: jos jonkin asian nostaa jalustalle vuosikausien ajaksi, niin kyllähän se siellä pysyy. Minulla nousi paino (muistaakseni) vuonna 2003 liki 70 kg:n tuntumaan, parisuhde ja e-pillerit 😉 Ja IIIIIIIISOT annoskoot. Pudotin siitä sitten alaspäin Painonvartijoiden Points-systeemillä ja vasta viime keväänä sain painon alle 60 kg:n. Ja nyt todella teen töitä sen eteen, että paino pysyy kurissa ja samalla yritän rakentaa terveellisemmän ruokavalion. 🙂

    Tsemppiä huimasti urakkaasi!!

  2. Outi Says:

    Ajatuksia herättävää aitoa elämää ja kuinka moni meistä kulkeekaan samaa latua. On niin tosi helppo olla huomaamatta kertyviä kiloja ja sitten joskus vaan hätkähtää ja huomaa, että mitä on tapahtunut….

    Onneksi tilanteet voi korjata, kunhan oikein asiakseen ottaa. 🙂

    • fantti Says:

      En oikein pysty käsittämään, kuinka paino karkasi käsistä.. Ehkäpä jonkinlaista kyllästymistä koko projektiin. No, nythän ainakin tiedän sen omakohtaisesti, kuinka helppoa on antaa läskin kerääntyä. Ehkä ensikerralla olen viisaampi, ja saan pidettyä itseni tavoitepainossani 🙂


Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s