Home

Rieker Hillary

13.12.2009

Ryhdistäydyin ennen Ylläksen reissuani, ja kävin vihdoin ostamassa kauan kaipaamani talvikengät. Jyväskylän Zatza on kyllä mahtava kenkäkauppa, sieltä löytyy varmasti jokaiseen makuun sopivat kengät. Kävin näitä ihastelemassa jo aiemmin, mutta ajattelin että ostan kengät vasta joulun jälkeen alennusmyynnistä. Hintaa kengillä oli tuolloin 79e, mikä ei enää tuntunut kovinkaan pahalta hinnalta, verrattuna aiempiin kenkäkandidaatteihin. Viikkoa myöhemmin kävin kuitenkin ostamassa kengät, ja kas: kengät olivat alennuksessa, 69e (kymppi on iso raha!). Nyt minulla on ihanan pehmeät, pitäväpohjaiset, nahkaiset, lampaankarvavuoriset, lämpöiset ja ruskeat talvikengät! Ja onpa kengissä vielä vettä läpäisemätön kalvokin.

Rieker Hillary, 69e Zatza

Ylläksen reissu oli ihan mukava. Asuimme Saaga-hotellissa, jonka omistaja meni reissumme aikana konkurssiin(!!). Onneksi hotelli jatkoi toimintaansa ”normaaliin tapaan”. Ylläs oli kyllä ihan kuollut mesta tähän aikaan vuodesta. Ainoa auki oleva baari löytyi Äkäslompolon puolelta, minne piti ottaa taksi… Noh, hauskaa meillä oli siitä huolimatta. Alkoholia (ja rahaa…) meni ihan törkeitä määriä, kolmena iltana peräkkäin, mutta jostain syystä en kärsinyt krapulasta yhtenäkään aamuna. Outoa, olen yleensä aina krapulassa jos vähänkin otan.  Tiistaiaamuna tunturia ympäröi niin sankka sumu, että ulkona ei nähnyt paria metriä kauemmas. Kävimme kuntosalilla ottamassa hiet, ja minä viisaana juoksin juoksumatolla 20min ilman kenkiä. Rikoin pohkeeni ilmeisesti ihan kunnolla, sillä vasta tänäaamuna (sunnuntai) tuntui että pystyy kävelemään kunnolla. Keskiviikkona ilma parani, ja lähdimme hiihtämään. Olen yleensä henkeen ja vereen perinteisen tyylin hiihtäjä, mutta nollakelin vuoksi päädyin vuorkaamaan luisteluvälineet (nollassa pertsa ei pidä tai sitten suksen pohjaan kertyy jäätä..). En muista milloin olisin viimeksi luistelutyylillä hiihtänyt, mutta menimme sen verran hidasta vauhtia (16km/2,5h) että pystyin keskittymään tekniikkaan joka lenkin aikana myös selvästi parantui. Meinasin myös törmätä poroon (tai oikeastaan poro meinasi törmätä minuun). Testasin samalla ekaa kertaa uutta hiihtopukuani, ja hyvinhän se toimi, suorastaan loistavasti!

Muistaako kukaan, kun sanoin että vitonen lähtee painosta ennen joulua? No, olen suunnilleen saanut sen verran kerättyä painoa lisää (jihuu…). Kolmen päivän juoppoputki ja sitä seurannut syöppöputki ovat kyllä tehokkaasti lisänneet massaa ruhooni. Tänään kuvittelen meneväni töiden jälkeen (kyllä, olen sunnuntaina töissä vaikkei olisi mikään pakko) juoksemaan. Olo on sanalla sanoen karmea. Olen parina iltana peräkkäin saanut kunnon binge-kohtauksen. Varmaan jotain stressiperäistä… Yäk. Nyt pitäisi saada itsensä kuosiin ennen joulua.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s