Home

Välineurheilua?

27.10.2009

Melko aktiivisina liikuntaharrastajana minulle ja avomiehelle on tässä vuosien varrella kertynyt melkoisesti urheiluvarusteita. On lautailumonoa, kypärää, urheilualuskerrastoa, Gore tex-pukua, aerobickenkää, juoksukenkää, hiihtomonoa, laskettelutakkia, juoksuhousua, golf-settiä, laskettelumonoa, tennismailaa, juoksusukkaa, rullaluistinta, lukemattomia jumppapaitoja ja aivan liian monet sauvat. En enää edes muista millaista oli lähteä yksinkertaiselle kävelylle ilman, että joutuu pukeutumaan rintaliiveistä lähtien URHEILUvaatteisiin. Moni satunnaisempi liikkuja varmasti miettii, että mitä helvettiä varten joku investoi tuhansia euroja urheiluvaatteisiin ja -välineisiin. Minäpä kerron.

Lumilautailusta tulee hyvin nopeasti kallis harrastus, jos ei omista omia välineitä. Minä käyn talven aikana  n. 20 päivänä laskemassa, ja nyt kun omistan oman laudan, niin lasken -50% hinnalla verrattuna heihin, jotka joutuvat vuokraamaan välineet. Eihän lumilauta tietenkään ilmainen ole (omani maksoi 400€) mutta sen kyllä tienaa jo vuoden aikana takaisin säästämällä vuorkamaksuissa. No, myönnetään, on lautailu silti kallis harrastus.. Mutta sitä varten kuuluu ostaa ski.fi-kortti (35 €), jolla saa jokaisesta Suomen hiihtokeskuksesta kerran kauden aikana kaksi lippua yhden hinnalla. Ja kas, taas tulee säästöä, kun kortti maksaa itsensä takaisin heti ensikerralla! Jatkossa laskemme siis taas -50% hinnalla (eli nyt jo neljäsosalla, mitä harrastus tulisi maksamaan ilman omia välineitä ja tuota etukorttia). Usein teemme myös vielä siten, että maksamme tuon kaksi-yhden-hinnalla hissilipun avomiehen liikuntaseteleillä. Näin saamme tehdyksi vielä kolmannen -50% alennuksen (yksi liikkari maksaa 2€ ja on 4€:n arvoinen), jolloin huomataan, että laskettelu on oikeastaan aika halpaa.

Ryhmäliikuntatunneilla näkee paljon kauniita ja hoikkia naisia/tyttöjä, jotka ovat pukeutuneet pikkuisiin toppeihin ja jazz-housuihin. David, Adidas, Nike, Röhnisch jne jne… Yleensä samaisilla henkilöillä on jalassaan kalliin näköiset, funktionaaliset aerobic-tossut. Tässä vaiheessa alkaa yleensä uutta tulokasta ahdistaa, jos hänellä on päällään vanha, rispaantunut T-paita ja haalistuneet collegehousut. Tulokas yrittää sulautua takaseinään ja tunnin päätyttyään poistuu punastellen paikalta ja vannoo ettei enää ikinä astu moisten pinnallisten pimujen joukkoon.

Itse en näe mitään estettä sille, että joku toinen tahtoo jumpata t-paidassa ja kollareissa. Itsekin käytän silloin tällöin jumpassa puuvillaisia t-paitoja, mutta kun urheilukertoja alkaa olla useampia viikossa, niin väkisinkin siinä alkavat tekniset urheiluvaatteet nousta järkeväksi vaihtoehdoksi. Mikään ei ole niin inhottavaa, kuin tuntea märän puuvillan liiskaantuvan selkää vasten. Sen lisäksi, että puuvilla tuntuu märältä, tuntuu se myös kylmältä. Itse vihaan tätä kombinaatiota, minkä takia puuvillavaatteet eksyvät päälleni sellaisissa lajeissa, missä ei tule hikoiltua kovin paljoa. Onneksi nykyään löytyy hyviä ja edullisia teknisiä urheiluvaatteita. Mielestäni H&M:n jumppavaatteet ovat hinta-laatu suhteeltaan ylivoimaisia.

jumppa_asu

Toppi ja housut - H&M

Hyvät aerobic-kengät (ja juoksukengät) ovat kyllä sellainen asia, mitä minä arvostan. Kun tällainen massa lähtee liikkeelle, niin tarvitaan jo jonkin verran vaimennusta, että nivelet pysyvät ehjinä. Omat kenkäni maksoivat muistaakseni hivenen alle 100 euroa ja niissä on sekä kanta- että päkiävaimennus. Olivat kyllä kalleimmat kengät mitä olen ikinä ostanut ja ehkä halvemmallakin olisi saanut hyvät aerobic-kengät..

Uudet sukset ostin toissakeväänä, kun vanhat olivat ajalta ennen yläastetta (siis oikeasti!). Ne vanhat sukset ovat kyllä kaikesta huolimatta palvelleet minua uskollisesti ja käytän niitä edelleen rinnakkain uusien söpöläisteni kanssa

Monot

Kaikkia ostoksiani en kyllä mitenkään voi perustella välttämättömiksi. Eikä kaiken tarvitsekaan olla. Ensi talveksi tarvitsisin kyllä uuden hiihtopuvun, sillä vanha alkaa rispaantua useista paikoista. Se tietää taas satasten investointia. No, voisihan sitä ihminen rahansa huonomminkin käyttää, kuin itsensä terveenä pitämiseen 🙂

Fantti

Mainokset

4 Responses to “Välineurheilua?”

  1. Outi Says:

    Minulla ei ole koskaan aikaisemmin ollut kunnon teknisiä liikuntavaatteita. Täytyy myöntää, että nyt kun jo jotain on, niin nälkä kasvaa syödessä. Täytyypä joskus käydä kurkkaamassa mitä H&M:stä löytyy. Kiitos vinkistä!

  2. fantti Says:

    Kyllä H&M:ssä myydään puuvillatoppejakin, mutta kantsii valita niitä tekokuituisia.

    Kiva kun kävit visiitillä 🙂


Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s