hyvin putoaa
23.02.2012
Tänään on jälleen punnituspäivä. En taas odottanut mitään hyvää tulosta, kun edellisiltana tuli syötyä aika raskaasti. Vaa’alla odotti kuitenkin iloinen yllätys:
84 kg, eli -1 kg ja kokonaispudotusta on nyt 7 kiloa tammikuun alusta
Enkä vieläkään ole jatkanut kaloreiden merkkaamista. Tarkkailen kuitenkin ruuan määrää ja yritän olla syömättä enää kovin myöhään illalla. Liikuntaa oli viime viikolla vähän enemmän, kuin edellisellä viikolla.
Lyhyestä virsi kaunis: hyvin menee mutta menköön
Ulkoista kauneudenhuoltoa
21.02.2012
Olen nyt töissäkäyntini ajan meikannut joka aamu ja hommaan menee aamu aamulta vähemmän aikaa, onneksi.
Pohjalle laitan yleensä joko Acon 24h päivävoidetta tai Cliniquen DDML:ää. Aco on kevyempi ja imeytyy nopeasti. DDML:n etu on silikonisuus, joten se toimii hyvin meikkivoiteen primerina.

Meikkivoide on minulla yleensä Cliniquen Perfectly real makeup. Minulla ei koskaan ole pysynyt mikään meikkivoide yhtä hyvin, kuin tämä. Kestää hikoilun ja itkun eikä tartu käsiin, jos sattuu päivän mittaan koskemaan naamaan. Kustannussyistä kakkostuotteena on Maybellinen halpa Dream Creamy foundation. Tuote on pakattu rasian kanteen ja sitä levitetään rasian mukana tulevalla meikkisienellä. Levittyy hyvin mutta ei imeydy kovin hyvin ihooni vaan jää vähän irtonaiseksi. Kuluu nopeasti pois ja tarttuu helposti käsiin ja vaatteisiin, jos hipaisee naamaa.

Puuterina minulla on tällä hetkellä ainoastaan We Care Iconin ilmaiseksi saatu kivipuuteri. Tässä ei ole mitään erityistä mutta hoitaa hommansa meikkivoiteen kiinnittäjänä.

Poskipunaa olen yrittänyt opetella käyttämään, koska sillä saa kivasti kolmiulotteisuutta kasvoihin. Sillä voi myös vähän muokata kasvonpiirteitä, esim. tuoda poskipäitä paremmin esiin, jolloin en näytä ihan yhtä pallopäiseltä, kuin ilman poskipunaa. Käytössä useimmiten Elizabeth Ardenin poskipuna Berry blush, E.l.f:in poskipuna Flushed, sekä Lumenen mineraaliposkipuna sävyssä Winter rose (en löytänyt hyvää kuvaa).

Silmämeikki on se, joka vie aamuisin eniten aikaa. Pohjalle laitan usein Urban Decayn primerin, joka todella pitää luomivärit paikoillaan! Primerin päälle sudin pääasiassa nudesävyjä UD:n Naked paletista tai vähän värikkäämpiä sävyjä Mariposasta. Hyväksi havaittu on myös Wet’N'Wildin Vanity-paletti. Näiden lisäksi löytyy erilaisia luomivärejä melkoinen valikoima.


Ripsivärinä minulla on Cliniquen Lash Power. Minulla on pakko olla säänkestävä ripsiväri, kun silmäni vuotavat niin herkästi. Tykkään Lash powerin erottelukyvystä ja luonnollisesta jäljestä. Erikoistapauksissa laitan jotain tuuheuttavampaa ripsaria. Tällä hetkellä minulla on aukinaisena joku Yves Rocherin tuuhentava ripsiväri, jonka sain anopilta. Se on kyllä osoittautunut oikein hyväksi silloin, kun täytyy saada ripsiin volyymia.
Oikeastaan minun oli tarkoitus tulla kertomaan, että tilasin Dermosililta muutaman meikkisiveltimen, huulipunan, kynsinauhavoiteen, muotovaahdon ja suihkusaippuan. Vaan tulipahan sekin sitten kerrottua tähän loppuun.
Nollassa
20.02.2012
Pakkaset meni menojaan mutta lumisadetta on ollut senkin edestä. Aamulla heräsin kuudelta lumiauran kolinaan mutta onneksi sain vielä hetkeksi unta ennen herätystä.
Töissä oli taas niin maanantai. Pää oli ihan jumissa enkä saanut hirveästi tehtyä mitään. Iltapäivällä taivas selkeni ja päätin että lähden hiihtämään töitten jälkeen. Loistopäätös! Suksi luisti mainiosti ja muutenkin oli kiva fiilis. Lauantaina jo käytiin korkkaamassa Kuopion ladut mutta silloin oli vähän turhan tuulista, että olisi voinut nauttia hiihdosta täysillä. Tänään meinasi pimeä yllättää metsän keskellä mutta onneksi päivä on pitenemään päin. Kunhan tulee maaliskuu niin sitten luulisi valoa riittävän työpäivän jälkeenkin
Paino on edelleen laskemaan päin ja olen saanut kaivaa kaapista käyttöön sellaisia housuja, joita en ole käyttänyt moneen vuoteen! Viime viikolla kävi pieni repsu ja pelkäsin että jään sokerikoukkuun. Töissä oli yhden työntekijän läksiäiset ja hän tarjosi karkkia. Ja minä söin monta. Vieläpä kahteen otteeseen. Ja kyllä tuli kamala olo. Päätä särki ja kroppa tutisi kotimatkalla. Olo oli niin ikävä, ettei tehnyt mieli syödä lisää sokeria. Mutta nytpä tiedätte että kyllä minäkin repsahdan silloin tällöin
Hiljaa hyvä tulee
16.02.2012
Tässäpä pikapostaus:
Puntaripäivän tulos: 85 kg, BMI 28.7. Parissa viikossa miinusta 0.5 kiloa ilman kaloreiden laskemista ja käytännössä ilman liikuntaa. Ei huono
En edes muista milloin olisin painanut alle 85 kiloa, joten tässä eletään nyt jänniä aikoja. Hiihtämään pitäisi päästä mutta jatkuvasti sataa lunta tai jokin muu on vinossa.
Ystävänpäivä
14.02.2012
Tänään on taas se päivä, kun facebookin etusivu täyttyy ystävänpäivätoivotuksista. Eipä siinä mitään, tykkään kyllä tästä suomalaisesta ystävänpäivästä, amerikkalainen valentine’s day vain loisi turhaan paineita parisuhteessa eläville. Olin kyllä silti iloisesti yllättynyt, kun töistä tullessa keittiössä mies hääräsi “ystävänpäiväillallista”. Oli kuulkaa viinit ja kynttilät ja kaikki
Olen unohtanut vissiin sanoa, että sain vaakani vihdoin Kuopioon. Päivitän painon tänne torstaina. Nyt pitäisi pikkuhiljaa saada liikuntahommat taas vauhtiin. Tuntuu, että jatkuvasti on joku hyvä tekosyy sille, ettei voi lähteä kävelylle. Nytkin on niin inhottava viima ja lumipyry, että mieluummin löhöän sohvalla ja katson telkkaa. Onneksi sentään kävelen päivittäin töihin, vaikkei matka mikään pitkä olekaan.
Töissä alkaa olla kuherruskuukausi ohi ja nyt pitää siirtyä raakaan työntekoon. Kaikki aivosolut saa kyllä olla käytössä, että palavereissa pysyy kärryillä siitä, mistä puhutaan. Mutta hyvä niin. Tulevat viikot voivat olla raskaita mutta niistä selvittyäni olen jo paljon viisaampi
Menen työhöntulotarkastukseen ja siellä toivottavasti otetaan kaikenlaisia testejä. Kiinnostaa tietää ainakin verenpaine, hemoglobiini ja kolesteroli. En kyllä tiedä, että mitataanko noita kaikkia. Mielenkiinnolla myös odotan, mitä terkka sanoo karppauksesta.
Vauhdin huumaa
12.02.2012
Ensimmäinen työviikko meni aika hujauksella ohi. Ihan hirveästi uutta asiaa ja heti piti ryhtyä ihan oikeasti tekemään töitä. Menee varmaan kuukausi, ennenkuin pääsee ihan oikeasti sisään tuohon työhön.
Viikonloppu on mennyt ihan mukavasti ja pihallakin on tullut oltua molempina päivinä, kiitos lauhtuneen kelin. Lauantaina käytiin kävelemässä ja etsittiin lähin hiihtolatu. Ei ole kovin pitkän matka tästä meidän asunnolta, joten ihan kävellenkin luulisi pääsevän. Semmoinen kolmen kilsan valaistu latu tuossa menee ja pääseepä siitä pidemmillekin lenkeille mutta niitä ei ole valaistu.
Tänään kävimme avaamassa laskettelukauden Tahkolla. Reissu alkoi vähän turhankin vauhdikkaasti, kun tosi liukkaasta kelistä johtuen auto heitti ympäri motarin rampilla. Siis ei katonkautta kuitenkaan. Ei kyllä ehtinyt kissaa sanoa, kun oltiin penkassa perä menosuuntaan osoittaen. Onneksi ei ollut vauhtia kuin 60, kun tosiaan vähän liukkaus jännitti JA onneksi kukaan ei ollut heti perässä tulossa, koska sehän olisi sieltä tullut päälle rytisemällä. Ja onneksi oli tukeva ja korkea lumipenkka, mihin tömäytettiin, koska muuten oltaisiin luisuttu pöpelikköön, eikä sieltä olisi päässyt ilman hinausautoa pois. Nyt vain iskettiin hätävilkut siksi aikaa päälle, että saatiin auton nokka taas osoittamaan oikeaan suuntaan. Autokaan ei ottanut damagea, joten oli kyllä onni onnettomuudessa.
tahkolla laskettiin kolme tuntia, mikä oli ihan riittävän kauan säähän nähden. Lunta tuli jonkin verran ja tuuli meinasi vähän kylmätä. Kotona odotti lammaspata ja voin kertoa, että viisi tuntia uunissa muhinut lammaspata on hyvää! Tosi mureaa lihaa. Lisukkeina keitettyä kukkista, oliivia ja tomaattia. Saunassakin käytiin, joten uni varmasti ensi yönä maittaa.
Pizza-torstai!
09.02.2012
Tänään tein vähän pidemmän päivän, joten söin aamulla vähän tukevammin ja siirsin lounassalaatin syömistä iltapäivälle. Mies nouti minut töistä viideltä, jonka jälkeen menimme ruokaostoksille. Olin pyytänyt miestä tuomaan mukanaan eväsleivän ja se tuli kyllä tarpeeseen.
Kaupasta ei meinannut löytyä oikein mitään meitä miellyttävää ostettavaa ja lopulta kävimme sekä cittarissa että prismassa. Nyt on ostettu ruuat koko viikonlopulle ainakin periaatteessa. Aika ihme on, jos ei mitään tarvitse hakea ennen maanantaita.
Tälle illalle keksin tehdä karppipizzaa. Täytteeksi laitoin jauhelihaa, salamia, herkkusientä, oliivia ja päälle juustoraastetta. Pohjaan olisi pitänyt laittaa ruisjauhoja mutten viitsinyt ostaa koko pussia muutaman ruokalusikallisen vuoksi, vaan ihan omatoimisesti laitoin graham-jauhoja tilalle. Hyvää tuli ja pizzaa jäi minulle huomiseksi evääksikin.
Viikonloppuna on siis luvassa naudan paahtopaistia, possun uunifilettä ja lampaanpaistia. Lampaasta teen luultavimmin pataa, jonka ohje täältä blogistakin löytyy jostain ihan ensimmäisistä postauksista. Lisäkepuolelle meinasin tehdä kukkakaaligratiinia, punajuuri-auralaatikkoa ja haudutettuja lanttukuutioita. Ja on tuossa salaattiaineitakin jos sattuu tulemaan salaattiolo.
Mies lähtee huomenna hakemaan viimeisiä tavaroitamme jyväskylästä. Sinne jäi myös hiihtomonot mutta onneksi on ollut niin kylmää, ettei olisi voinut hiihtää. Nyt sitten saisi pakkanen vähän laskea, että pääsisi taas harrastamaan urheilua. En ole hankkinut täällä mitään jumppakorttia ja tuskin ihan heti hankinkaan. Jyväskylässä jumppa oli niin halpa ja silloin oli aikaa käydä enemmän. Yritän selvitä kevääseen hiihdon ja kävelyn turvin.
Kuopiossa
07.02.2012
Kauhistus, olen ollut poissa blogin parista jo hirmukauan! Kaikki aika on mennyt asunnon perustamiseen ja kaikkeen uuteen sopeutumiseen. Töissä olen ollut eilisestä lähtien, eli huimat kaksi työpäivää on nyt takana.
Ruuan suhteen olen mennyt perstuntumalla. En ole löytänyt vielä sopivaa datausnurkkaa uudesta kodista. Tilaa kyllä on mutta huonekaluja puuttuu. En siis ole kirjannut ylös syömisiäni. Mitään pahoja övereitä ei ole kyllä tapahtunut, paitsi viime perjantaina tuli syötyä ruokaa paljon, juotua punkkua ja shampanjaa paljon, ja päälle vielä 80g maraboun ihanaa 70% minttusuklaata. Vaan haitanneeko tuo, jos vähän juhlistaa ohi olevaa muuttoa ja uutta työpaikkaa
Osa tavaroistamme on kyllä edelleen jyväskylässä ja niiden kamojen joukossa on myös vaaka. Uskooko kukaan jos vannon unohtaneeni sen vahingossa? Näin kuitenkin kävi. Vaatteet kyllä tuntuu mukavan väljiltä edelleen, joten tuskin olen kamalasti paisunut. Kaupasta on kuitenkin ostettu pelkästään karppiruokaa.
Kohta pääsenkin miehen valmistaman aterian kimppuun. Nälkä on ollut töiden jälkeen kun töissä olen syönyt eväänä salaattia. Eilen oli fetasalaatti, tänään emmentalia. Salaatti on oikein hyvä eväs kunhan siihen saa jotain proteiinia mukaan.
Rankkaa on
01.02.2012
Voi tätä tavaran määrää. Onneksi muutto on huomenna, niin saadaan se pois päiväjärjestyksestä. Viikonloppu menee sitten uutta huushollia järjestäessä. Toivottavasti se on hauskempaa, kuin tämän vanhan kodin paketointi.
Vaikka karppaus on jatkunut totutulla tavalla niin kaloreita on varmaan mennyt enemmän, kuin olisi laihduttamista ajatellen hyvä. Toiveissa on saada sekin asia taas kuntoon, kunhan elämä taas asettuu aloilleen.
Viimeaikojen ruokina on mennyt kanaa. Eilen syötiin kana-fetasalaattia ja tänään lounaaksi maanantailta yli jääneet kanankoipi-reidet. Iltaruuaksi oli porsaan pihvifilettä ja kukkakaaligratiinia. Olin päivällä syönyt suolapähkinöitä ja tummaa suklaata, niin yllättäen ei sitten oikea ruoka hirveästi maistunut.
Vielä pitäisi soittaa uudelle vuokraisännälle ja sopia huomiselle tapaaminen vuokrasopimuksen tekoa ja avainten luovutusta varten. On tämä muuttaminen vain vaivalloista!