Joulun rauhaa

23.12.2011

Enää yksi yö ja sitten saa raaputtaa veikkauksen joulukalenterin viimeisen luukun :) Juuri äsken tein viimeisiä jouluvalmisteluita: lähetin ystäville sähköiset joulukortit ja valmistelin viimeisiä paketteja. Mitään hirveitä lahjakasoja en ole ostanut, sen sijaan olen yrittänyt tehdä itse niin paljon, kuin mahdollista. Parille hyvälle ystävälle leivoin omatekemästä piparitaikinata pipareita ja annan ne omatekoisten korttien kera.

Joulupipareita ystäville

Anopille ja omille vanhemmilleni keittelin Kinuskikissan ohjeella lime-valkosuklaafudgeja. Aijai, ovat kyllä namia! Satuin törmäämään citymarketissa alennussuklaaseen, Lindt:n 100g:n levyjä sai 0,99e/kpl. Ostin kolme, kaksi meni fudgeen, yksi koki mystisen katoamisen…?

Herkkupalat, namskis!

Meinasi mennä hermo noita sellofaanipusseja askarrellessa. Kun sain päähäni, että helppoahan semmoinen pussi on tehdä, vähän vain teippiä, ja valmis! No aijaa…? Valmista onneksi tuli lopulta. Leivoin myös taatelikakun kotiin vietäväksi (tylsästä kakusta ei kuvaa). Syötävien lahjojen lisäksi toki tuli hankittua myös lahjoja, joita ei kannata yrittää syödä.

Paketteja!

Koska joulunviettoporukkamme sisältää pelkästään aikuisia ihmisiä, niin lahjaruljanssi ei pääse käymään ylivoimaiseksi. Minusta on kuitenkin kivaa antaa edes jotain pientä, vaikka lahja ei niin tarpeeseen tulisikaan. Ja parastahan on tuo pakettien tekeminen! Voisin varmaan tehdä päivätyökseni paketteja, sen verran hauskaa puuhaa se on!

Olemme usein viettäneet joulua ihan kahdestaan mieheni kanssa ja meillä on ollut joulukuusikin monta kertaa. Tänä jouluna emme kuitenkaan hankkineet joulukuusta, mutta tämä pieni sypressi tuo kotiin mukavasti joulun vihreyttä.

Sypressi ja kynttelikkö ikkunalaudalla

Oikein ihanaa, rauhallista ja rentouttavaa joulua kaikille! Ei tönitä toisia kassajonossa, vaikka kaikilla onkin kamalan kiire ja ahdistava joulustressi. Eikä ajeta kolareita, vaikka onkin jo kiire viettämään suvun kanssa joulua. Otetaan ihan rauhassa ja nautitaan läheisten seurasta.

Edellinen lakkaukseni pysyi moitteettomana yllättävän monta päivää (lauantaista-keskiviikko). Uudessa lakkauksessa halusin jälleen kokeilla minulle uutta tekniikkaa, tällä kertaa liukuvärjäystä. Muutamat tutoriaalit luettuani olin valmis ryhtymään toimeen. Halusin jotain jouluista, mutta vaatimaton lakkakokoelmani ei oikeastaan sisällä varsinaisia punaisia lakkoja.. Meinasin ensin tehdä violetin eri sävyillä, mutta päädyin lopulta värin suhteen vihreään.

Tarvittavat välineet

Tekniikkaa varten tarvitsin:

  1. Pieniä palasia autonpesusienestä (varmaan muutkin vaahtomuovisienet sopivat tarkoitukseen)
  2. Pinsetit, joilla käsittelin lakassa uitettuja sienenpaloja
  3. Lumene Quick&Chic lakka sävyssä Kesäsateessa 12 (yksi lempilakkojani!)
  4. Maybelline Express Finish lakka sävyssä So green 08
  5. Maybelline Forever Strong lakka sävyssä Midnight blue 650
  6. (ei kuvassa) Kynsilakan kestävä alusta, jonka päällä sieniin töpötetään kynsilakkaa

Alle tuli kaksi kerrosta vaaleinta Lumenen lakkaa. Jos lakkaan pelkästään tuolla, niin helposti saa laittaa 3-4 kerrosta, ennekuin alkaa kunnolla peittämään. Tykkään välillä laittaa tätä vain yhden kerroksen, jonka avulla saan kynsiini hienon helmiäishohteen mutten juurikaan vihreää väriä.

Vaalean vihreän päälle töpöttelin tummempaa vihreää kärjestä alkaen, kuitenkin siten, että vaaleinta väriä jää vähän näkyviin. Viimeisenä töpötin tummansinistä kärkiin.

Melkein valmista

Kuvan ottamisen jälkeen lisäsin vielä peukaloihin ja nimettömiin valkoiset lumitähtitarrat ja päällystin kaiken värittömällä lakalla. Ei välttämättä se kaikista onnistunein lakkaus, mutta varsinkin vähän kauempaa katsottuna ihan veikeännäköinen. Kyllä minä näillä kynsillä kehtaan astua ovesta ulos :)

Koko viikon on ollut semmoinen “tulenko kipeäksi vai enkö”-fiilis. Siitä huolimatta olen käynyt jumpassa ihan normaalisti. Äsken alkoi tuntua kurkussa inhottavalta, olisi kyllä kurjaa tulla jouluksi kipeäksi.. Aion nyt pitää liikunnasta monta päivää taukoa. Suunnitelmissa on mennä seuraavan kerran jumppaan tiistaina. Eli vielä tulee muutama liikuntamerkintä tälle vuodelle. Voisin tehdä alkuvuodesta jonkin yhteenvedon tämän syksyn liikunnoista.

..tut minä mitään töitä saanu.. en oikeasti tiedä että mitä pitäisi tehdä? En jaksaisi opiskella enää yhtään mitään, pelkkä pääsykokeisiin pänttäämisen ajatus saa kylmän hien otsalle. Tällä hetkellä mielessä pyörii vähemmän kauniita ajatuksia koko yliopistoajastani. Olisin vaan mennyt sinne sähköamikseen lukion sijaan. Hohhoijaa, nyt ei oikein pysty pitämään ajatuksia kasassa, paras jatkaa bloggaamista joku toinen kerta.

Vietän jälleen viikonloppua yksin jyväskylässä ja sehän tarkoittaa kaikkia otsikossa mainittuja asioita! Kiersin perjantaina kaksi kirpparia, Kirpparilla.fi sekä kirpputori Silinterin. Löysin itselleni mustat, melko vähän käytetyt Bullboxerin nilkkurit. Hintapyyntö oli alunperin 12e mutta pöydässä oli 50% alennus. Mutta kyllä piti silti vähän aikaa pohtia, ovatko kengät 6 euron veroiset (kun en varsinaisesti tarvinnut yksiäkään kenkiä, muttakun…)

"osta, osta, osta..."

No, katsokaa nyt niitä. Ei liian korkeat, sirot korot. Ja noi pienet nappulat, oijoi miten söpöt :) Nyt lupaan olla ostamatta taas vähään aikaan mitään, kun tässä on tullut vähän tehtyä muitakin “tarpeellisia” hankintoja..

Kuten Niken jumppapaita. No hei, sain kympillä ja on kyllä justiin eikä melkein mulle sopiva. Alkuperäinen hinta oli 48e, joten ihan oli alennuskin kohdallaan. Toppi on semmoista vähän reiällistä, tosi kevyttä kangasta, mutta kuitenkin tarpeeksi peittävä, ettei iho näy kankaan läpi.

Tää olis niinku alakoukku..

Toppiahan ei voi esitellä ilman asiaan kuuluvaa wannabe-atleettiposeerausta. Housut ovat Reebokin loistavat leveälahkeiset caprit, jotka löytyivät Lahden Budget Sportista, muistaakseni 15 eurolla. Vaikka kuvan muuvit on combatista niin olin kuitenkin menossa zumbaamaan kuvan ottamisen jälkeen. Mä vaan viihdyn parhaiten hihattomissa ja lyhytlahkeisissa treenivaatteissa. Hihat ja pitkät lahkeet ahdistaa. Zumban jälkeen jäin vielä coreen ja venyttelyyn toiseksi tunniksi. Treenin päälle olikin ihana käydä kuntokeskuksen saunassa, siellä kun ei ollut ketään muita. No tammikuussa ei tarvii yksinään saunoa ja jumpata.

Saunominen turmeli edellisen postauksen vesimarmorointikynnet, joten iltaohjelmana minulla olikin uusien kynsien tekeminen. Kauppareissulta mukaan tarttui ihana Maybellinen tummansininen kynsilakka. Ostamisen perustelin sillä, ettei minulla ole yhtäkään todella tummaa tai sinistä lakkaa. Uuteen manikyyriin pääsin myös kokeilemaan ensimmäistä kertaa viikolla ostamaani Dependin nail art-sivellintä (vähän ehkä huterasti sujui, mutta harjoittelemalla varmaan jälkikin paranee).

Manikyyriin käytetyt lakat

Pohjalle laitoin kaksi kerrosta sinistä lakkaa. Meinasin jo jättää siihen mutta lakka näytti niin alastomalta itsekseen. Maalasin teipin avulla China Glazella ranskalaiset kärjet ja vetelin parit viivat Dependin koristelulakalla. Päälle Dermosilin väritöntä lakkaa.

Ankkurit ylös!

Vähän tuli laivastohenkinen lakkaus. Oma visioni oli ehkä vähän erilainen mutta ei tämäkään huono ole. En jaksanut koristella kuin toisen käden, täytyy huomenna aamulla väkertää toinenkin. En vaan viitsinyt odottaa lakkauksen kuivumista, että pääsisi jälkimmäisen käden kimppuun.

En oikein nyt tiedä mihin suuntaan veisin tätä blogia. Laihdutuksestahan täällä ei ole puhuttu enää aikoihin (paitsi satunnaisesti). En muutenkaan oikein usko, että ketään kiinnostaa listaukset siitä mitä milloinkin syön tai paljonko liikun viikossa. Työkuvioitakaan ei ole tarvinut vähään aikaan jauhaa, joten jäljelle on jäänyt tällainen yleinen tyttöhömppä. Enkä tiedä kiinnostaako sekään ketään; sitä kun on tarjolla niin monissa blogeissa paljon paremmilla kuvilla. Tässä siis syy siihen, miksi blogi päivittyy niin satunnaisesti ja aiheet seilaavat laidasta laitaan.

Kynsien laittaminen on minulle kohtalaisen uusi juttu. Kun on yli 25 vuotta elämästään kulkemut lyhyiksi pureskelluissa, lohkeilleissa ja röpelöisissä kynsissä, jotka kuivat ja halkeilleet kynsinauhat ovat kruunanneet, niin kauniit ja vahvat kynnet ovat aina tuntuneet naurettavan kaukaiselta haaveelta. Jotain kuitenkin tapahtui kynsilleni n. pari vuotta sitten. Olen pikkuhiljaa yrittänyt päästä kynsien pureskelemisesta eroon ja nykyään puren todella harvoin enää kynsiäni. Todellinen ahaa-elämys tapahtui, kun aloin öljyämään kynsiäni. Käytin seesamiöljyä, kyllä, sitä ruuanlaittoon tarkoitettua. Kun se loppui, niin kokeilin myös oliiviöljyä ja rypsiöljyä mutta ne eivät imeytyneet läheskään niin hyvin, kuin seesamiöljy. Viimeaikoina olen käyttänyt Dependin Myrrh-oilia. En oikein osaa sanoa, onko se yhtään sen parempaa, kuin seesamiöljy. Kalliimpaa nyt ainakin mutta täytyy myöntää, että siveltimellä öljyn levitys käy paljon helpommin ja säästeliäämmin, kuin vanulapulla levittäminen.

Nykyään minulla siis on kohtalaisen nätit kynnet. Eivät ne kovin pitkiksi kasva mutta se ei haittaa. Kynnet ovat edelleen aika ohuet, mutta nykyään kynsi joustaa paremmin, eikä katkeile tai lohkea niin helposti. Kynsilakka suojaa ja vahvistaa kynttä, joten kynsien lakkaus ei todellakaan ole mitään turhanpäiväistä puuhaa :)

No nyt tuli aika paljon tämmöistä pohjustavaa kertomusta.. Postauksen pointtina on kuitenkin vesimarmorointitekniikka. Koska en osaa koristella kynsiäni muilla kuin tarroilla, niin tämä tekniikka kuulosti minusta tosi houkuttelevalta.

Vesimarmorointiin tarvitaan:

  • mukillinen huoneenlämpöistä vettä
  • kaksi tai useampi erivärinen kynsilakka
  • joku tikku, esim. hammastikku
  • teippiä (ei ole pakollinen)
  • kynsilakanpoistoainetta
  • vanulappuja, topseja tms.

Menetelmä on yksinkertainen: lakkoja tiputellaan vuoronperään vesimukiin. Kannattaa olla aika nopea, ettei lakka ala kuivumaan ulkoreunasta. Tarkoitus on muodostaa tikkataulun näköinen kuvio veden pinnalle. Sitten otetaan tikku, ja vedetään tikkua maalia pitkin varovasti siten, että kuvio sekoittuu. Lopuksi kynsi painetaan maalikerroksen päälle ja nostetaan varovasti ylös, ettei pinnalla kelluva maali tartu kynteen. Hyvä ohje kuvien kanssa löytyy esim. http://www.vivalanails.co.uk/Water-Marbling_df_58.html

Marianne-kynnet

Käytin kuvassa näkyviä China Glazen lakkoja ihan siitä syystä, että ne ovat peittäviä ja sen verran juoksevia, että sudista oli helppo tipauttaa pisaroita. Alkuperäisessä suunnitelmassa oli mukana myös vaaleanpunainen shimmerinen lakka, mutta se oli sen verran jämäkkää, ettei pisaroita oikein tahtonut tippua.

Lakkojen tiedot

Tämä marmorointi oli tosi hauskaa, helppoa ja palkitsevaa! Aikaa kului ehkä n. puolitoista tuntia mutta nopeamminkin selviäisi, jos dippaisi vaikka pari kynttä kerralla. Minä tein jokaiselle kynnelle oman kuvion. Marmoroinnin alle laitoin aluslakan ja kerroksen tuota valkoista lakkaa, ettei kynnen oma väri paista läpi. Päälimmäiseksi laitoin kerroksen läpinäkyvää lakkaa.

Valmiit kuviot

Polkagrisar, nam...

Että semmoista kynsipuuhaa. Käväisin muuten viime perjantaina jälleen erään ystäväni karonkassa. Tein sitäkin tilaisuutta varten kynsilakkauksen mutta vasta liian myöhään tajusin, että lakkauksesta tuli kylmänsävyinen, vaikka olin suunnitellut laittavani kultaiset korut ja meikin. Pakko oli vaihtaa suunnitelmaa ja pistää hopeiset korut ja yrittää meikata kylmillä sävyillä, jotka eivät minulle mielestäni kovin hyvin sovi..

Kylmääkin kylmempää

Salama söi vähän silmämeikin dramaattisuutta ja liioittelee korostusvärin kimallusta, mutta jotakuinkin tuolta tuli näytettyä perjantaina. Liikkuvalla luomella hopeaa, luomivaossa tummanharmaata ja highlightina vaaleanpunaista. Tavoistani poiketen jaksoin jopa tehdä rajauksen yläluomeen. Poskella pinkkiä poskipunaa, varjostuksessa ruskeaa aurinkopuuteria (on valitettavasti aika lämpöisen värinen, tarvitsisin kylmemmän varjostustuotteen) ja huulilla pinkki huulivoide, jossa kimallusta.

Lauantain toivotut

03.12.2011

Pitkästä aikaa vietämme viikonloppua jyväskylässä. Kaikki lumi on jo sulanut, mitä nyt aurauksen jättämiä kasoja on siellä täällä.

Tämän päivän ohjelma oli seuraavanlainen: aamulla jumppaan, lounas, piipahdus joulumarkkinoilla, päivällinen ja loppuilta rentoilua. Nyt ollaan päästy siihen rentoiluosuuteen ja teen tätä postausta sohvalta kännykällä.

Aamun jumppavaihtoehtoina oli spinning tai stomp. Koska nukuin puoli kymmeneen niin en olisi ehtinyt spinnaamaan, joten piti mennä kokeilemaan stompia. Koskaan aiemmin en ollut käynyt kyseisellä tunnilla ja epäilen, etten mene toiste.

Tuntikuvaus kuulosti mielenkiintoiselta: askellusta ja tasapainoherjoituksia. Tasapaino-osuudet oli ihan jees ja ehkä enemmänkin mutta aerobiset askellusosiot olivat tappavan tylsiä! Siis haukotus! Selvästi kaipaan koreografista haastetta liikkumiseeni. Sillä pystyy myös siirtämään huomiota vähän pois siitä, että reisissä polttelee tai syke huitelee maksimilukemissa. Kun koreografista haastetta on pyöreällä jolla, niin kaikki huomio kiinnittyy oman kropan fiiliksiin. Varmaan on paljon ihmisiä, jotka ovat tyytyväisiä yksinkertaisiin ja tehokkaisiin jumppaliikkeisiin. Minä vain en ole yksi heistä.

Jumpan jälkeen kävin kotona kääntymässä suihkun ja lounaan merkeissä ja sen jälkeen lähdimme miehen kanssa Paviljonkiin joulumarkkinoille. Tapahtuma on ilmainen ja auki vielä huomennakin. Tein yhden ostoksen ja senkin itselleni. Olen tässä syksyllä kehittänyt pakkomielteen kauniista, korumaisesta rannekellosta. Hinta- ja laatuvaatimukseni vain eivät ole konkretisoituneet yhdessä yksittäisessä kellossa. tänään eräässä kojussa myytiin teräksisiä rannekoruja ja ostin itselleni kullanvärisen, kristalleilla koristellun venyvän rannekorun. Aivan ihana! Kellon kanssa sillä ei ole mitään tekemistä, mutta sain sentään halvalla kauniin rannekorun.

Markkinoiden jälkeen nautiskelimme päivälliseksi vasikanpaistia, perunamuusia, tattikastiketta ja Maltan reissulta tuotua punaviiniä. Voi miten hyvää oli! Tattikastike oli tehty kuivatuista herkkutateista, sipulista, ruokakermasta ja voista. Ei mitään laihdutusruokaa mutta erittäin hyvää.

Nyt jatkan rentoilua, mukavaa viikonloppua kaikille :)

Seuraa

Get every new post delivered to your Inbox.